Uutishuone

Blogit

Kestävämmin ja monimuotoisemmin

Metsistä saatava puu on metsäteollisuuden pääraaka-aine. Siten metsät ovat metsäteollisuudelle elinehto ja niiden kestävä käyttö on kaiken toiminnan lähtökohta. Meidän on pidettävä huolta siitä, että metsissä toimitaan niin, että puuta pystytään käyttämään Suomessa myös tulevaisuudessa.

Suomessa lainsäädäntö asettaa monenlaisia vaatimuksia metsien käytölle. Esimerkiksi metsälain erityisen tärkeillä elinympäristöillä on suuri merkitys metsien monimuotoisuuden turvaamisessa.

Metsäteollisuus ja monet metsänomistajat haluavat ottaa metsäympäristön huomioon lainsäädännön vaatimuksia paremmin. Kuluttajille halutaan myös kertoa, että tuotteisiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. Olemmekin olleet aktiivisesti kehittämässä ja edistämässä metsien sertifiointia, joka on tuonut monia hyviä luonnonhoitokäytäntöjä, kuten säästöpuut ja vesistöjen suojavyöhykkeet, osaksi arkimetsänhoitoa.

Sitoudumme toiminnan kehittämiseen

Puun käytön kasvaessa on metsätalouden ekologiseen kestävyyteen panostettava aikaisempaa voimakkaammin. Tämä on tunnistettu myös hiljattain julkistetuissa, uudistetuissa vastuullisuussitoumuksissamme, joissa sitoudumme toimialana omaehtoisesti kehittämään toimintaamme yhä vastuullisempaan suuntaan.

Metsäteollisuus haluaa olla metsien kestävän käytön ja monimuotoisuuden edistäjä. Sitoudumme siihen, että toiminnassamme:

• Varmistamme käyttämämme puun alkuperän ja sen laillisuuden. Edistämme metsäsertifiointijärjestelmien käyttöä. Tavoitteenamme on, että metsäteollisuuden käyttämästä puusta ja kuidusta vähintään 90 prosenttia on sertifioitua vuonna 2025.

• Edistämme talousmetsien luonnonhoitoa sekä metsien ja soiden vapaaehtoista suojelua tavoitteenamme kääntää metsälajien uhanalaistumiskehitys laskuun.

• Sitoudumme omassa toiminnassamme vähentämään metsätalouden vesistövaikutuksia ja edistämme keinoja, joilla metsien hoitoon ja käyttöön liittyvä vesistökuormitus pienenee.

Metsäympäristöasiat toiminnan painopisteenä

Sitoumuksissa esille nostetut aiheet ovat jo nyt keskeinen osa toimintaamme. Parasta aikaa meillä on käynnissä viisivuotinen metsäympäristöohjelma (2016-2020), jossa kehitetään ja toteutetaan toimia metsäluonnon hyväksi yhdessä kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa. Esimerkiksi Lisää lahopuuta talousmetsiin -toimintaohjelmassa on koulutettu metsäammattilaisia ja lisätty laajemminkin tietoisuutta lahopuun merkityksestä monimuotoisuudelle. Metsäympäristöohjelman puitteissa tutkitaan myös mm. vaihtoehtoisten metsänkäsittelymenetelmien hyödyntämistä turvemaiden metsien hoidossa.

Metsäteollisuus tukee vapaaehtoisen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma

METSO:n tavoitteita. Olemme yhdessä muiden metsä- ja ympäristöalan toimijoiden kanssa vedonneet METSO:n rahoituksen lisäämiseksi. Metsäteollisuus osallistuu lisäksi maa- ja metsätalousministeriön Monimetsähankkeeseen (2016–2018), jolla jalkautetaan talousmetsien luonnonhoitokeinoja aiempaa paremmin osaksi arkimetsänhoitoa.

Tutustu: Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumukset 2025

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä

Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä viestinnän parissa. Työn aloitus huhtikuussa.