Kuuma kesäkatu on alkanut polttaa, ja moni kaupungissa asuva suomalainen suuntaa kesälaitumille, metsiin tai vesien äärelle. Suomen noin 632 000 metsänomistajasta yhä useampi asuu kaukana metsistään, sillä viime vuosina trendi on ollut se, että metsätiloista yli puolet siirtyy kaupungissa asuville perillisille. Suurelle osalle metsät eivät ole enää pääasiallinen tulonlähde. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö metsäomistuksesta kannattaisi pitää huolta.
Hyvä ja oikein ajoitettu metsänhoito takaa metsien hyvän laadun ja arvokasvun, joiden hyöty kantaa usein vuosikymmenien päähän. Metsäteollisuuden investointien ansiosta puulle on hyvä kysyntä tulevaisuudessakin.
Kesäloma on hyvää aikaa tarkistaa oman metsän kunto ja arvioida sen hoitotarpeet. Hyvässä tapauksessa metsästä löytyy pesämuna esimerkiksi kesälomamatkan rahoitukselle. Tässä muistilista metsänomistajan perusasioista:
1. Hanki metsätilasi perustiedot (kiinteistötunnus, nimi, pinta-ala ja rasitustodistus)! Sinulla voi olla tilastasi jo olemassa oleva metsäsuunnitelma, mutta jos sellaista ei löydy, helpoimmalla pääset ottamalla yhteyttä Maanmittauslaitokseen.
Metsäkeskuksen metsään.fi-palvelussa voit käydä tarkistamassa oman metsätilasi tiedot ja samalla käydä antamassa luvan metsäalan yritykselle päästä näkemään metsätilasi tiedot. Näin puuta ostava yritys voi olla suoraan yhteydessä sinuun.
2. Jos metsätilastasi on tehty metsäsuunnitelma, tarkista onko se ajan tasalla. Jos päivitystä kaivataan, siinä auttavat tilasi alueella toimivat puun ostajat, kuten metsäfirma tai muu asiantunteva metsäorganisaatio.
3. Käy metsässäsi! Tähän tarvitaan kartta. Se löytyy metsäsuunnitelmastasi tai sen voi tilata Maanmittauslaitoksesta. Monet verkkopalvelut tarjoavat myös karttoja ihan ilmaiseksi.
- Usein metsätilalla on useita eri kehitysvaiheessa olevia alueita, eli nk. kuvioita. Keskeistä on tutkailla metsän yleisolemusta, kuten sen tiheyttä ja puiden latvuksia. Hyvässä metsässä puiden välissä on hieman tilaa ja latvus ulottuu vähintään puoleen väliin rungon pituutta, hieman puulajista riippuen. Myös metsäsuunnitelmassa on kerrottu hoito- ja hakkuutoimenpiteiden kiireysjärjestys.
- Jos hiljattain kaatuneita puita on paljon, laki velvoittaa niiden poistamiseen hyönteis- ja sienituhoriskin takia.
- Puukaupan voi tehdä kiinteistön omistaja, mutta jos omistajia on useita, tarvitaan kaikilta kirjallinen suostumus tai valtuutus.
- Päätehakkuun jälkeen metsä tulee lain mukaan uudistaa, eli varmistaa että se lähtee uuteen kasvuun. Myös taimikoiden kunto kannattaa siis tarkistaa: taimia tulee olla tasaisesti, ne näyttävät elinvoimaisilta eivätkä uhkaa tukahtua heinän alle.
- Jos intoa ja kuntoa riittää, metsässä on itsekin helppo raivata liian tiheää heinikkoa tai taimikkoa pois.
4. Jos edellisestä käyntikerrasta on aikaa ja/tai omat taidot ovat ruosteessa, metsäalan ammattilaiselta saa apua ja neuvoja paitsi metsänhoidossa ja puukaupoissa myös vero- ja tukiasioissa. Itse ei tarvitse osata tai tietää kaikkea. Hyviä hetkiä omassa metsässä!