Uutishuone

Blogit

Kaarnakuoriaiset kuriin

Esimerkiksi kaarnakuoriaiset ja kirjanpainaja kuuluvat Suomen luontoon. Viime vuosina niiden kannat ovat kuitenkin voimistuneet eteläisen Suomen varttuneissa kuusikoissa puustotuhoja aiheuttavalle tasolle. Mitä tehdä?Suomen metsäkeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen yhteistyönä tekemän kannanseurannan tulokset osoittavat kirjanpainajien määrän nousseen parin viime vuoden aikana epidemiatasolle monin paikoin eteläisessä Suomessa. Epidemiatasolla tarkoitetaan niin suurta kirjanpainajien määrää, että ne pystyvät joukkovoimallaan tappamaan eläviä kuusia. Tulosta tukevat myös havainnot pystyyn kuolleista kuusista, jopa useamman kymmenen puun ryhminä.

Periaatteessa kirjanpainajakantojen ja tuhojen rajoittaminen on yksinkertaista: korjataan kirjanpainajien asuttamat tuulenkaadot, puutavara ja pystypuut pois metsistä Metsätuholain (1087/2013) edellyttämien määräaikojen puitteissa, etelässä mieluiten heinäkuun alkupuoleen mennessä. Näin saadaan sekä pienennettyä kirjanpainajien kantoja että korjattua puutavara jalostukseen sen ollessa vielä käyttökelpoista. Kuolleiden tai kuolemassa olevien puiden hakkaamisesta syksyllä ei enää ole hyötyä – kirjanpainajat ovat niistä jo poistuneet, mutta niissä elelee vielä kirjanpainajien luontaisia vihollisia.

Suurin haaste on pystypuustossa alkavien tuhojen nopea torjunta. Tuhopuiden havaitseminen vaatii intensiivistä varttuneiden kuusikoiden tarkkailua. Ensimmäiset merkit tuholaisen iskeytymisestä ilmenevät alkukesällä ja silloin olisi pystyttävä nopeasti järjestämään puiden korjuu ennen kuin tuholaiset leviävät ympäröivän metsään. Korjuuaika on varsin lyhyt, etelässä kesä-heinäkuun alkupuoli, ja voi olla haasteellista järjestää korjuutoimet näin lyhyellä varoitusajalla. Pitemmällä tähtäimellä tuhoja voidaan ehkäistä pitämällä kuusikot elinvoimaisina, muun muassa uudistamalla ne ajoissa.

Tuhoalueella yksittäisten iskeytymäkuusien ja tuulenkaatojen sijasta on parempi hakata koko metsikkökuvio hyvissä ajoin ennen seuraava kevättä ja hyönteisten parveiluaikaa. Korkean tuhoriskin alueilla kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja ryhtyä toimenpiteisiin jo edeltävän syksyn aikana. Tällöin ehditään muun muassa kaupanteko tuhokohteen puustosta ja korjuutoimet järjestää hyvin suunnitellulla tavalla.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
FSC-järjestelmä tuo yhteen eri taustoista tulevat sidosryhmät – metsänomistajat, yritykset ja kansalaisjärjestöt.
Uutiset
MMM Sami Oksa on nimitetty Metsäteollisuus ry:n uudeksi metsäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
Uutiset

Suomalaisen metsänhoidon ympäristövaikutuksista on nyt saatavilla kattavaa ja laadukasta dataa kansainvälisessä ecoinvent-tietokannassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisen metsänhoidon tilastotieto

Uutiset
Metsäteollisuus katsoo, että EU:n metsäkatoasetusta tulisi soveltaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 30.12.2025 alkaen. Jos asetusta muutetaan, valmistelulle on varattava riittävä aika.
Uutiset
Puukaupan hiipuminen ja kantohintojen korkea taso kertovat toimintaympäristön epävarmuudesta. Metsien pitkän aikavälin tuottavuus ja arvo riippuvat aktiivisesta ja oikea-aikaisesta metsänhoidosta.
Blogit
EU:ssa ilmastokestävyyden ja riskienhallinnan kehittäminen on noussut yhä tärkeämmäksi teemaksi. Ratkaisuja tarvitaan sekä päästöjen vähentämiseen että sopeutumiseen muuttuvaan ilmastoon.