Viime aikoina on julkisessa keskustelussa haikailtu metsäpolitiikalle suunnanmuutosta. Muutosta on perusteltu ilmastonmuutoksen torjunnalla, koska Tilastokeskuksen pikaennakon mukaan maankäyttösektorin, johon myös metsät kuuluvat, nettonielu on kääntynyt päästölähteeksi. Perustelut kuulostavat ennemmin ilmastopolitiikalta, johon suunnanmuutos olisikin tervetullut.
‍

Pidetään mielessä se, että Suomen metsät ovat edelleen vahva hiilinielu. Metsien vuosittainen kasvu on merkittävästi suurempi kuin metsien käyttö ja luontainen poistuma. Näin on ollut joka vuosi yli 50 vuoden ajan.
‍

Totta sekin, että metsien hiilinieluissa on merkittävääkin vuosittaista vaihtelua ja metsien nielut pienenivät vuonna 2021. Koko maankäyttösektorin kääntyminen päästölähteeksi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi peltojen, turvemaiden maaperän ja maankäytön muutoksen päästöt ovat ensimmäistä kertaa suuremmat kuin metsien nielut. Tilanne on hankala etenkin Suomen hiilineutraalisuustavoitteen näkökulmasta. Jotain pitäisi siis tehdä, jos tavoite halutaan saavuttaa 15 vuotta aikaisemmin kuin EU:ssa yleisesti.
‍

Suomen kunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite vuodelle 2035 tukeutuu vahvasti metsien vahvan hiilinielun ympärille. Tavoitetta asetettaessa maankäyttösektori oli kokonaisuudessaan vahva nielu, joka mahdollisti etunojan muihin maihin verrattaessa. Esimerkiksi Saksassa tavoite on asetettu vuodelle 2050, koska heillä ei ollut vastaavaa nielupuskuria. Saksan metsien hiilinielut ovat olleet jo pitkään laskussa ja vuonna 2019 Saksan metsien puusto oli lehtitietojen mukaan päästölähde.
‍

Nyt kun myös Suomessa ollaan nielujen osalta aikaisempaa heikommassa tilanteessa, koko ilmastopolitiikkaa tulee arvioida uudelleen metsien nieluja laajemmin. Fossiilisia päästöjä pitää painaa suunniteltua nopeammin alas. Päästöjä tulee vähentää myös koko maankäyttösektorilla. Samalla tarvitaan metsien kasvua lisääviä toimia kuten metsitystä, metsäkadon ehkäisyä ja lannoitusta.
‍

Ilmastonmuutoksen hillintään tarvittavien toimenpiteiden tulee olla globaalilla tasolla vaikuttavia. Hakkuiden rajoittaminen Suomessa voisi laskennallisesti helpottaa Suomen hiilineutraalisuuden saavuttamista, mutta ilmastoa sillä ei pelasteta. Jos ja kun puutuotteiden globaali kysyntä jatkaa kasvuaan, hakkuut vain siirtyisivät muihin maihin, joissa ympäristölainsäädäntö on tyypillisesti Suomea löyhempää.
‍

Panostusta tarvitaan siten päästöjen vähentämisen nopeuttamiseen. On tärkeä myös muistaa, että syvälle maan alle jätetty fossiilinen hiili on paremmin turvassa kuin biomassa maan pinnan yläpuolella. Metsien hiilivarastoihin liittyy aina riskejä. Se on nähty viime vuosien aikana laajoina metsäpaloina ja kaarnakuoriaistuhoina ympäri Eurooppaa.
‍

Palataan vielä metsäpolitiikkaan. Metsäpolitiikan suunta muuttui radikaalisti reilut kolme vuotta sitten. Lähes kaikki nykyisen hallitusohjelman metsiin liittyvät kirjaukset kytkeytyvät ilmastopolitiikkaan tai luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Uskoakseni keskustelijat eivät kaipaa muutosta tähän, vaikka taantuman uhatessa myös vientiteollisuuden kilpailukyky ja suomalaisten työpaikat olisi perusteltua ottaa tarkasteluun ilmaston ja luonnon ohella.

‍

Teksti on julkaistu aiemmin mielipidetekstinä mm. Turun Sanomissa.