Pikamuoti ja ultrapikamuoti ovat puhututtaneet jälleen viime aikoina uutisotsikoissa, kun maailman markkinoille on noussut useita uusia yrityksiä pilkkahintaisine tuotteineen. Yritykset kosiskelevat erityisesti nuoria, mutta myös vanhemmat kuluttajat ovat kiinnostuneet yritysten verkkovalikoimista. Miksi pikamuoti elää näin vahvana, vaikka sen ontuva käsitys vastuullisuudesta tunnetaan yleisesti?

‍

Ongelmaan on herätty useissa maissa ja ilmiöön halutaan puuttua lainsäädännöllä. Esimerkiksi Ranska on rajoittamassa ultrapikamuodin toimintaa markkinointikielloin ja suhteuttamalla ympäristömaksua markkinoille tuotaviin tekstiilimääriin. Myös koko EU:n tasolla on tekstiilistrategian myötä työn alla lukuisia tekstiileihin liittyviä lainsäädäntöaloitteita. Niin kestävien tuotteiden ekosuunnitteluasetus ESPR, viherväitteet-direktiivi kuin tuottajavastuu tavoittelevat kiertotaloussuunnittelun ja ympäristökestävyyden lisäämistä. Aloitteilla halutaan muun muassa kieltää myymättä jääneiden tekstiilien tuhoaminen sekä vaatia tekstiilien parempaa kierrätettävyyttä ja valmistuksen pienempiä ympäristövaikutuksia.

‍

‍

Puukuiduilla mahdollisuus muuttaa tekstiilimarkkinaa kestävämmäksi  

‍

Ympäristölle haitallisten tekstiilimateriaalien ja -prosessien korvaamiseksi tarvitaan kemian- ja prosessitekniikan osaamista. Suomalaisten vahvaa kuituosaamista perinteisessä paperi- ja selluliiketoiminnassa onkin alettu soveltamaan puupohjaisen tekstiiliekosysteemin kehittämiseksi. Puukuidun käsittelyn ja muokkaamisen osaaminen sopii pitkälti myös tekstiilikuidun kierrätysprosesseihin.

‍

Tulevaisuuden ympäristökestävä tekstiiliteollisuus nojaa pääosin puuvillaan ja selluloosakuituihin. Selluloosakuituja saadaan metsä- ja maatalouden sivuvirroista, puusta ja kierrätysmateriaalivirroista. Pidemmällä aikajänteellä selluloosakuitujen lisäksi bio- ja CO2- pohjaiset synteettiset kuidut ja kaikkien kuitujen tehokas kierrätys voivat korvata pääosan synteettisistä kuiduista. (Michael Carus, Pulp & Beyond, 2024)

‍

Puupohjaisten kuitujen kehittämiseen on tarttunut jo moni. Esimerkiksi Metsä Spring on ilmoittanut havusellusta valmistettavan Kuura-kuidun esiselvityshankkeesta, jossa selvitetään Äänekosken tai Kemin biotuotetehtaan yhteyteen rakennettavan tehtaan toteuttamiskelpoisuutta. Nordic Bioproducts Group puolestaan avasi vastikään Lappeenrantaan maailman ensimmäisen jatkuvatoimisen mikrokiteisen selluloosan tuotantolinjan mahdollistaen tulevaisuudessa myös tekstiilikäytön. Puupohjaisiin tekstiileihinkin erikoistuneella Spinnovalla taas on jo kaupallinen tehdas toiminnassa Suzanon kanssa Jyväskylässä. Kaikilla näillä teknologioilla tavoitellaan pienempiä hiilidioksidipäästöjä, vedenkäyttöä ja kemikaalikuormaa puuvillatuotantoon ja perinteisiin synteettisiin kuituihin verrattuna.  

‍

‍

Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisempaa tekstiiliekosysteemiä

‍

Kuitutuotannon lisäksi Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisempaa tekstiiliekosysteemiä jatkojalostamaan kuitua langaksi, kankaaksi ja siitä aina valmiiksi lopputuotteiksi. Unohtaa ei myöskään saa toimivaa tekstiilikuitujen kierrätysjärjestelmää. Tekstiiliekosysteemi mahdollistaisi arvonlisän merkittävän kasvattamiseen ja vahvistaisi Euroopan omavaraisuutta. Tähän pääsemiseksi on tuettava teollisuuden kaupallistamisvaiheen investointeja ja vaalittava lainsäädäntöympäristön ennakoitavuutta.

‍

Lopuksi sanottakoon, että viime kädessä muutos tapahtuu kulutustottumusten kautta. Valtion ja elinkeinoelämän on näytettävä esimerkkiä ja mahdollistettava muutos kuluttajalle. Suotavaa olisikin, että jatkossa tavoittelisimme nopeuden sijaan hitaammin tuotettua, ympäristön kannalta kestävämpää muotia ja nauttisimme siitä pidempään– aivan kuten hitaassa ruuassa on tarkoitus.