Uutishuone

Blogit

Eurooppalaisen metsäsopimuksen tulee turvata metsien talouskäyttö

Euroopan valtiot kokoontuivat viime viikolla Saksan Bonniin neuvottelemaan eurooppalaisesta metsäsopimuksesta. Keskustelu eteni hitaasti kohti sopimusta, joka toteutuessaan linjaa eurooppalaisten metsien käyttöä tulevaisuudessa.

Kokouksessa puheenjohtaja jakoi puheenvuoroja: ”European Union, Russian Federation, Switzerland…” Metsäsektorin sidosryhmät lisäsivät omat ehdotuksensa sopimusluonnokseen. Myös suomalainen metsäteollisuus oli paikalla.

40 Euroopan valtiota on työskennellyt eurooppalaisen metsäsopimuksen eteen jo kolme vuotta. Bonnin kokoukseen tuotiin ensi kertaa alustava sopimusluonnos, jota käytiin kohta kohdalta läpi. Aikaa oli varattu kokoukseen viisi päivää, mutta kaikkiaan työtä riittää vielä vuodeksi.

Euroopan valtioilla ja sidosryhmillä on hyvinkin erilaiset lähtökohdat yhteiselle metsäsopimukselle. Pohjoisessa on laaja yhtenäinen metsäpinta-ala, etelässä harvempi ja rikkonainen. Joissakin maissa vallitsee valtiollinen metsänomistus, meillä metsät ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Suomessa korostetaan koko metsäsektorin taloudellista merkitystä.

Yhteistä neuvottelijoille on usko metsien tulevaisuuteen ja siihen, että metsät ovat vastaus globaaleihin haasteisiin. Ja haasteitahan riittää: ilmastonmuutos, uusiutumattomien luonnonvarojen niukkuus, kansalaisten sekä luonnon hyvinvoinnin ja talouden turvaaminen mietityttävät sekä tavallisia kansalaisia että päättäjiä.

Mutta miten yhteinen eurooppalainen sopimus voi vastata näihin haasteisiin ja edistää metsien roolia?

Tärkeää on tunnustaa metsien valtava ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen arvo. Meidän tulee sopimuksessa turvata metsän uusiutuminen ja huolehtia metsän tuottokyvystä. Metsän käytön tulee olla kestävällä pohjalla ja jatkojalostus tapahtua resurssitehokkaasti. Tehokkuus saavutetaan metsästä jalostettuja tuotteita kierrättämällä, ja lopuksi kierrätetyistä tuotteista tuotetaan vielä energiaa. Näin eurooppalainen metsäsopimus on tulevaisuutemme turva.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Valinnan tehnyt tuomaristo korosti Lehtomäen keskeistä roolia metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Lausunnot
Lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta ja ympäristöselostuksesta (SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi)
Lausunnot
Valtioneuvosto selonteko YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 toimeenpanosta