Uutishuone

Blogit

Ei syytä riemuun

Viime viikolla solmittu keskitetty tulosopimus ei tule riittävästi parantamaan metsäteollisuuden edellytyksiä toimia ja työllistää Suomessa. Metsäteollisuus tallaa jatkossakin kivistä polkua. Maltillinen palkkaratkaisu on laiha lohtu vientivetoiselle alalle, joka pyristelee rakennemuutoksen ja kasvavien kustannusten kourissa.

Tuleva haaste on kova. Metsäteollisuuden tulisi samanaikaisesti pitää pystyssä yhtä Suomen vientitukijalkaa, säilyttää alan työpaikat Suomessa ja onnistua kehittämään uutta, kannattavaa liiketoimintaa.

Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on pysynyt pitkään 20 prosentissa, vaikka se on menettänyt asemiaan muun muassa korkean kustannusrakenteensa vuoksi. Suomen suhdanneodotukset ovat euroalueen heikoimpia. Nyt jos koskaan työehtosopimuksiin olisi tarvittu uudistuksia, jotka lisäävät joustavuutta ja antavat mahdollisuuden paikalliseen sopimiseen. Näin olisi varmistettu, että Suomessa toimiva metsäteollisuus elää ja hengittää edelleen.

Polvet notkuu jo

Suomessa valmistetun paperin päämarkkinat ovat Euroopassa. Meillä tuotanto- ja työvoimakustannukset ovat nousseet kilpailijamaita nopeammin. Lisäksi paperituotteissa on ylikapasiteettia. Paperin kulutus on vähentynyt, kun digitaalinen viestintä korvaa vauhdilla perinteistä viestintää. Lisäksi Eurooppa kärsii taantumasta, eikä vientimme vedä.

Yhteensä satojen miljoonien eurojen kustannuskakku notkauttaa pian lisää metsäteollisuuden polvia. Kun pohjolan perukoilta lähdetään viemään paperia Eurooppaan, tarvitaan siihen autoja, junia ja laivoja. Kulkureiteille on ilmestynyt pyytämättä ja yllättäen esteitä. Piakkoin Suomesta Eurooppaan seilaavat laivat lastataan suomalaisen paperin lisäksi rikkidirektiivillä. Jo ensi vuonna teollisuutta rokottaa myös uusi vero, ns. windfall-vero. Suomalaiset tehtaat käyvät eloonjäämiskamppailua.

Hihat käärittävä heti

Metsäteollisuuden taivaalle on noussut liikaa mustia pilviä. Pian olemme myrskyn silmässä, ellei mitään saada nopeasti aikaiseksi. Nyt kilpailukykyä täytyy vahvistaa viemällä eteenpäin yhdessä ammattiliittojen kanssa paikallista sopimista. Myös valtiovallan tulee kantaa kortensa kekoon vähentämällä teollisuuden kohtuutonta verotaakkaa ja sääntelyä, jotta pystyisimme kuromaan umpeen pitkäksi venynyttä kaulaa suhteessa kilpailijamaihimme.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä

Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä viestinnän parissa. Työn aloitus huhtikuussa.