Uutishuone

Blogit

Biotalouden mahdollisuuksien hyödyntäminen varmistetaan yhteistyöllä

Hallitus nimesi keväällä biotalouden yhdeksi Suomen talouden kärkihankkeista. Metsätalous on luonteva osa biotaloutta, sillä puu on yksi Suomen suurimmista raaka-ainelähteistä ja biokapasiteettimme on maailman neljänneksi suurin asukaslukuun suhteutettuna.Maapallon väestönkasvu luo kasvavaa kysyntää uusiutuville raaka-aineille. Puuta kasvaa maamme metsissä enemmän kuin sitä käytetään. Siksi on luontevaa että puun teollista käyttöä kehitetään edelleen.

Puurakentamisen, painopaperin ja uusiutuvan energian ohella muut puun ainesosiin pohjautuvat tuotteet ovat nousseet entistä tärkeämpään asemaan. Esimerkiksi pakkausala luo merkittäviä mahdollisuuksia: vaikkapa ruoka-astioita tai nestepakkauksia voidaan valmistaa uusiutuvista materiaaleista uusiutumattomien sijaan.

Biokemian tuotteilla, joiden valmistuksessa käytetään puukuitua tai puun ainesosia, on valtavat ja kasvavat globaalit markkinat esimerkiksi lääke- ja tekstiiliteollisuudessa. Eri materiaaleja yhdistävillä komposiiteilla korvataan yksinomaan uusiutumattomista raaka-aineista tehtyjä tuotteita.

On ilmeistä, että puukuitua käyttävän teollisuuden merkitys on jäänyt monelta huomaamatta. Suomesta on aina löytynyt talkoohenkeä yhteiseksi koettujen asioiden ja ilmiöiden tiimoilta. Syyskuun lopussa lanseerasimme yli kahdenkymmenen suomalaisen organisaation voimin yhteisen hankkeen nimeltä Uusi puu. Sen tavoitteena on kertoa konkreettisesti, mitä muuta puusta jo nyt valmistetaan kuin paperia, rakennustarpeita tai energiaa. Myös metsäteollisuus ry on mukana hankkeessa.

Puusta valmistettavat moninaiset tuotteet ansaitsevat enemmän huomiota. Niihin voi tutustua sivulla uusipuu.fi. Sivustolle kerätään parhaita esimerkkejä jo nyt olemassa olevista puupohjaista materiaalia tai puun ainesosia hyödyntävistä ratkaisuista, jotka vastaavat globaalien ilmiöiden asettamiin haasteisiin.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä