Takaisin

Koulutuksen laatu ja osaajien saaminen työmarkkinoille tärkeää ammatillisen koulutuksen uudistuksessa

Suomen hallitus on hallitusohjelmassaan linjannut ammatillisen koulutuksen kokonaisuudistuksesta, joka astuu voimaan 1.1.2018. 

Metsäteollisuus ry on aktiivisesti vaikuttanut reformin sisältöön, ja esitetyt muutokset ovatkin pääpiirteissään Metsäteollisuus ry:n kannan mukaisia. Osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja henkilökohtaiset opintopolut ovat reformin keskiössä. Uudistuksen ensisijainen tarkoitus on tuottaa osaajia työmarkkinoille. Jatkossa rahoitusmalli ohjaa koulutuksenjärjestäjiä järjestämään koulutusta yhä vahvemmin vastaamaan työelämän tarpeisiin eikä vain haalimaan mahdollisimman paljon opiskelijoita. Oppilaitosten tuloksellisuus paranee, kun osa rahoituksesta perustuu opiskelijoiden osatutkintojen suorittamiseen, valmistumiseen sekä työllistymiseen. Näin koulutuksen laatu korostuu.

Jatkossa kaikki tutkinnot suoritetaan näyttöperusteisesti. Opettajien tulee luoda yhteyksiä työelämään ja tietää ja ymmärtää työtehtävien sisältöjä. Työelämäyhteyksien kehittäminen edellyttää opettajilta enemmän mentorimaista roolia.

Ammatillisen koulutuksen uudistus on toivottu ja tarpeellinen. Ennen reformin voimaanastumista koulutukseen kuitenkin kohdistuu ja realisoituu säästöjä. Näistä huolimatta tulee metsä- ja vientiteollisuudelle tärkeiden alojen elinvoimaisuudesta pitää huolta. Opetushallituksen alaisuuteen perustetaankin Metsäteollisuus ry:n ja muiden vientiliittojen aloitteesta vientiteollisuuden ammatillisen koulutuksen kehittämistyöryhmä, joka huolehtii koko vientiteollisuuden alojen koulutuspaikkojen määrästä ja laadusta kansallisesti tulevien muutosvuosien aikana.