Uutishuone

Julkaisut

Sellu: Uusiutuva innovaatioiden sampo

Sellu ja sen jatkojalosteet ovat jo pitkään olleet Suomen merkittävin vientituote. Lähivuosikymmeninä sellun merkitys vain kasvaa, sillä puupuitupohjaiset innovaatiot haastavat valtatekstiilit vaatteissa ja muovin pakkauksissa.

Sellun uutta läpimurtoa vauhdittavat arviot ilmastonmuutoksesta ja tarve ohjata raaka-aineiden kulutusta kestävämmälle pohjalle. Sellu tarjoaa ratkaisuja kestävyysongelmiin, koska se syntyy nopeasti uusiutuvasta raaka-aineesta. Sellusta työstettävillä sovelluksilla voimme korvata fossiilisten raaka-aineiden käyttöä.

Sellupohjaiset innovaatiot haastavat tulevina vuosina perinteisiä materiaaleja vaatteissa ja kodintekstiileissä. Sellusovelluksilla voidaan korvata muovia esimerkiksi monenlaisissa pakkauksissa sekä erilaisissa autojen, huonekalujen ja elektroniikan materiaaleissa.

Lisäksi nanoteknologisen tutkimuksen edistysaskeleet lupaavat selluraaka-aineen kehittelijöille tähdetkin taivaalta. Nanosellusta voidaan tehdä esimerkiksi nanopaperipohjaisia sensoreita, taipuisia elektrodeja ja sähköä johtavia liimoja.

Lue lisää selluvallankumouksesta julkaisustamme.

InvestoinnitTuotantoTutkimus ja innovaatiot

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Uutiset
Afryn tekemä, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystä.
Uutiset

Metsäteollisuuden kaikkien keskeisten tuoteryhmien tuotantomäärät kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Paperin tuotanto kasvoi alkuvuonna 3,7 prosenttia. Paperia

Blogit
EU:lla on nyt tilaisuus vahvistaa metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Tilastot
Valtaosa metsäteollisuuden tarvitsemasta puusta ostetaan kotimaasta. Sitä on täydennetty tuontipuulla.