Uutishuone

Uutiset

EU:n kestävien tuotteiden ekosuunnitteluasetus valmistuu vielä tällä parlamenttikaudella

Parlamenttikauden lähestyessä loppuaan myös EU:n kestävien tuotteiden ekosuunnitteluasetus (ESPR) on valmistumassa. Tiistaina 23.4. parlamentti äänesti asetuksen hyväksymisen puolesta eikä muutosehdotuksia enää ilmennyt. Seuraavaksi asetus siirtyy neuvoston viimeiseen hyväksyntään, jonka odotetaan tapahtuvan toukokuussa.

ESPR:n tavoite on saattaa kaikki EU:ssa myytävät tuotteet kiertotaloussuunnittelun ja -valmistuksen alaisiksi vuoteen 2030 mennessä. Asetus ei koske elintarvikkeita ja lääkkeitä. Metsäteollisuus ry on tyytyväinen, että uusiutuvuuden arvo säilyi tunnistettuna ja tunnustettuna asetuksen tuoteparametreissä, jotka tukevat eri tuotekategorioille annettavia ekosuunnittelukriteerejä. Uusiutuvuuden lisäksi muita kriteereitä ovat muun muassa tuotteiden energia- ja resurssitehokkuus, kierrätettävyys sekä hiili- ja ympäristöjalanjäljet.

– Huomioimalla uusiutuvien raaka-aineiden merkitys saadaan aidompi kuva tuotteiden koko elinkaaren aikaisista ympäristö- ja ilmastovaikutuksista. Samalla kannustetaan fossiilisten raaka-aineiden vähentämiseen. Se, miten uusiutuvuus huomioidaan käytännön tasolla, nähdään kuitenkin vasta tuotekategoriakohtaisia säädöksiä asetettaessa. Seuraamme tilannetta aktiivisesti, sanoo Metsäteollisuus ry:n tuoteasiantuntija Katriina Valkeapää.

Vaikka varsinainen tuoteryhmien työstöjärjestys julkaistaneen vasta maaliskuussa 2025, ensimmäisiä tuoteryhmäkohtaisia säädöksiä on alettu jo työstämään muun muassa tekstiilien osalta. Mikäli neuvosto antaa asetukselle hyväksyntänsä toukokuussa, asetus julkaistaisiin EU:n virallisessa lehdessä viimeistään kesäkuussa. Näin ollen asetus tulisi voimaan viimeistään heinäkuussa. Paperi- ja kartonkimateriaaleja lainsäädäntö tulee koskemaan vasta myöhemmin.

Euroopan unioniPuupohjaiset tuotteet

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Katriina Valkeapää
Tuoteasiantuntija

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Euroopan komissio julkisti tänään odotetun biotalousstrategiansa. Strategiassa on paljon hyvää. Se ennakoi biopohjaisten materiaalien laajaa hyödyntämistä EU:ssa ja kytkee hyvin

Uutiset

Suomalaisen metsänhoidon ympäristövaikutuksista on nyt saatavilla kattavaa ja laadukasta dataa kansainvälisessä ecoinvent-tietokannassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisen metsänhoidon tilastotieto

Blogit

Metsäteollisuutta pidetään usein raaka-ainevetoisena ja suuren volyymin toimialana – ominaisuuksina, jotka joillekin saattavat kuulostaa kielteisiltä. Raaka-aineesta on hyvä huomioida, että

Uutiset
Tuotekehityksen Tiennäyttäjät -palkinnon vuoden 2025 haku on avoinna 4.8.–14.9.2025. Metsäteollisuus ry on yksi järjestäjistä.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Blogit
Metsäsektori on tärkeä osa eurooppalaista biotaloutta. Puu on eurooppalainen raaka-aine, jonka jalostus tapahtuu Euroopassa, eurooppalaisen osaamisen turvin.